Elämäni painava taakka on kantaa ja nyt ma sen alle viimein jään. Kiitos ystäväni olette olleet elämäni suurin ilo, saatte hymyn loihdittua kasvoilleni suurimmankin tuskan keskellä. Ma luottaa pystyin teihin aina, nyt ma vaan joudun teidät jättämään ja suuren pettymyksen tuottamaan.
Ma katoan, hukun tähtitaivaaseen miljoonien tähtien joukkoon. Ma hukun äänettömään lauluun, se multa voimat vie ja ymmärryksen.
Tää todellisuus kuin unta on? Ollakko olemassa vai eikö olla. Mihin ma joutunut olen, missä on tie ulos? Enää ei ulos pääse, kun on kerran hän mennyt sisään.
"Ikuisesti jatkat matkaasi tuskasi kanssa mikäli et luotamme lähde nyt, etkä meitä enää ikuisuuksiin nää.
Mutta jos lähdet, olet luonamme ikuisesti ilman tuskan häivääkään. Valitse siis ystävä armas, me sinua rakastamme ja tahdomme sinut luonamme pitää. Haluta ei sinun maallisen matkasi päättyvän, mutta tuskasi liian raskas on kantaa. Silloin täytyy päästää irti ja jatkaa matkaa.
Tullaksesi takaisin on päästettävä irti sun. "
Huomenna ystäväiseni saavat lukea nää mun runot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.