7 päivää ja siihen 23 lisää, se tekee 30.
Kuukauden liikkumavapauden rajoitus. Yksikön ulkopuolelle pääsee vain ohjaajan kanssa seuraavat 22 päivää.
Kolmet hatkat kahden kuukauden sisään ei ilahduttanu sossua ja nyt tilanne on tämä. Myös mahdollinen sijoituspaikan vaihtuminen Syksyllä on mahdollista. Mikäli lähden opiskelemaan.
Ei yhtäkään iltaa ilman maximi lääkitystä. Otan kaiken mikä mahollista. Pitäisiköhän sanoa lääkärille että tarvitsen isomman annoksen ketipinoria tarvittavaksi. Se on totta. Vaikka syön kaikki lääkkeet mua vaan ahdistaa, pelottaa ja kuolettaa.
On asioita joita en voi täällä kertoa vaikka haluaisin. On asioita jotka pahenevat kun ne sanoo ääneen. Ja nää asiat on sellaisia. Lukitsen ne syvälle sieluuni pieneen puiseen arkkuun ja annan pölyn laskeutua arkun päälle. Vaikka yritän poistaa sen mielestäni, se on kuin pinttynyt lika tahra...se vaan ei lähde pois.
Kumpa asiat olis toisin. Sanon että mulla ei oo hätää vaikken oo täysin varma. Valehtelen koska totuudesta seuraisi hankaluuksia. Niinhän me kaikki.
En pompi riemusta. Mutta mä elän, se kai on tärkeintä?
