Tänään oon selvinny vähällä. Kun olin koulussa en pystyny keskittyy enkä saanu oikein mitään aikaseks vaikka olevinaan koko ajan tein jotain.?
Oli hyvä nähä frendejä, tosin niilläki on vaikeeta tällä hetkellä.
Mua väsyttää paljon ja tiedän etten ehkä oo ihan koulukuntonen mutta en halua olla saikulla koska koulu on ainoo asia minkä takia nään välillä selkeesti tän sumun sijaan. Must tuntuu et joudun pinnistelee ja ponnistelee, mut eihän tää loputtomiin voi näin jatkua? Jossain vaiheessa tapahtuu jotain merkittävää.
Ylipäänsä hengittäminenkin tuntuu turhalta just nyt.
En oo viillelly tänää. Kun mun kädessä on näin iso paketti niin ei huvita ruveta purkaa sitä.
En voi sanoo: "En koskaan enää." Kun en vaan voi luvata sitä ellen tiedä et pystysin pitämään lupaukseni.
Voisin nukahtaa tähän paikkaan. Ainoo päivä vähään aikaan kun oon ottanu oikeet määrät lääkkeitä oikeeseen aikaan.
Päivän positiivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.