Sometimes I wanna go to sleep, and never wakeup.

Se on palannut vaikka toivoin ettei se palaisi. Ehdin jo tuudittautua turvallisuuden tunteeseen jota tunsin hetken: se ei enää satuta minua.
Tässä olen taas niinkuin ennenkin.
Mä luulen että opittu avuttomuus ei ole pelkästään eläinten käyttäytymismalli vaan uskon sen olevan myös ihmisten.
Koska mä luulen et mä itse kun mua pelottaa tai ahdistaa paljon...vaivun siihen avuttomuuteen.

Enkä koe sitä pahana, se on tapa suojella itteeni kun pelkään.
Mulla on ollut paniikkihäiriö, se oli voimakkain 8.luokalla.
Nyt ne kohtaukset tulee vaan äärimmäisessä ahdistuksessa ja pelossa.
Tiedät olevasi epävakaa kun - pieniltäkin tuntuvat asiat ajavat sinut hermoromahduksen partaalle.
Olisipa mun elämä mennyt kuin sadussa, niin että ei olis pahaa.
Koska mulle maailma on painajainen josta ei voi herätä.

I couldn't tell you why she felt that way,
she felt it everyday.
And I couldn't help her,
I just watched her make the same mistakes again.

What's wrong, what's wrong now?
Too many, too many problems.
Don't know where she belongs, where she belongs.
She wants to go home, but nobody's home.
It's where she lies, broken inside.

With no place to go, no place to go to dry her eyes.
Broken inside.