Tänä yönä kun silmäni suljen niin voi olla vaikee avata niitä taas seuraavaan päivään.
Oon lueskellu Edgar Allan Poeta.
Se vetää mua puoleensa, kietoo mut kylmien käsiensä ympärille ja vetää mut ikiyön pimeyteen.
Haluisin juosta piiloon. Katsella miljoonia tähtiä mun yläpuolella, tuntea yhteenkuuluvuutta.
Nukahtaa siihen uskoon ettei mikään vois satuttaa mua silloin, kun tähdet tuikkii taivaalla.
Pojat duunaa jotain keskenään, toiset tytöt puuhaa jotain keskenään. Mä istun yksin, irrallaan kaikista ja kaikesta.
Väsymys painaa raskaana mun hartioita, muuttuko tää ikinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.