My whole world is falling apart.
Tik tik tik tik tik tik tik tik...
Kello tikittä keittiössä.
Yksinäistä. Tekis mieli lähtee ulos harhailee. Olla aivan sekasin. Olla yksin, tai siis kahdestaan. Terän kanssa. Kaikki hajoaa, kaikki kaatuu, kaikki putoaa.
Ja mä oon alone.
En ees haluu et kukaan valvois mun kanssa. Ei se muuttais mitään. Mua ei väsytä yhtään. Tää on taas näitä öitä. Ihan kuin kaikki valo maailmasta ois kadonnu, niinkun mun maailmasta onkin. Mutta hassua ajatella, että jossain päin on nyt aamu taikka päivä. Ja täällä on niin niin pimeää. Kohta ollaan siinä, että kun herää ja lähtee kouluun on pilkkopimeää ja kun pääsee koulusta on pilkkopimeää. Kun päivässä on vain muutaman tunnin ajan valoisaa. Mutta parasta on se kun kelloja käännetään ja saa nukkua pidempään.
Enää yks kesä ennen 18-v ja mun on pakko jaksaa sinne asti. Ei sinne oo kuin vuos. Ja mä mietin, että millä keinoilla sinnittelen vielä vuoden? Valokuvaus, eläimet, kaverit, koulu, perhe.?
Niillä pitäis pärjätä mut tuntuu, että se on mahdotonta.
Mun pitäis päästä töihin, ruveta säästää rahaa, että voisin sit 18-v käydä ajokortin ja hommata ranskanbullan. Ja sit ostaa jonkun autonrotiskon joka muistuttaa enemmän säilyketölkkiä kuin kulkuneuvoa. Kulkee sillä ympäriinsä koiran ja kavereiden kanssa. Elää mun elämää.
Must tuntuu et oon ollu yli 2-v sivullisena mun omas elämässä. Haluun mun elämän takas. Haluun mun tavotteet ja haaveet takasin. Tietyt niistä vaan on niin pirstaleina, että niitä ei enää korjata.
Ääniä, paljon ääniä...hiljaisia, vähän kovempia ja sitten taas hiljaisempia. Hui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.