Kun ohjaaja tuli meille ja seisottiin meidän eteisessä kuulin mun sydämen pumpumpumin.
Aivot raksutti...miten pääsen pakoon tätä tilannetta. Jouduin kuuntelemaan taas sitä lässynläätä ja kyllä manhattanin äitiyskonsultti mikä pyöri telkkarissa kiinnosti paaljon enemmän.
En halunnu lähtee laitokseen, niin lähdin sinne Agiin vaikka tuntu etten jaksa mennä sinne ihmistenilmoille. Tuntemattomien eteen. Koska mun kulissit rakoilee.
Olin siel kuitenkin. Ja Z' meni ihan kivasti. Mutsi sentään tuntu nauttivan siitä, kun ite en pystyny.
Haluisin vaan istuu alas ja jutella mun frendien kanssa. Mut T tai H ei oo ees koulussa. Ei voi jutella.
Katotaan miten selviän yöstä.
Pimeys on mun paras ase itteeni vastaan. Ja koko maailmaa vastaan. Mä rakastan pimeyttä. Enkä haluu päästää siitä irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.