Toivon helpompaa huomista.
Toivon et tää väritön maailma sais taas värit. Toivon jaksamista, et en ois niin kamalan väsynyt.
Toivon tukea, ettei mun tarviis selvii yksin. Toivon että oon päässy vanhoista tavoistani ja pystyn nyt toimii toisin.
Äiti sano et mun pitää päästä tän asian yläpuolelle. Että nyt mun voimavaroja testataan ja jos nyt kaadun kaikkien epäilykset käy toteen. En usko pystyväni syömään vielä huomenna. Mut lupaan yrittää kovemmin puhumista ja sitä kontaktissa oloa. Mä en aio enää ikinä mennä osastolle.
Ja mä tiedän missä mun raja kulkee paaston suhteen ja kun se raja tulee niin käännyn takasin ja palaan normaaliin.
Mä odotan koulun alkua, koska sillon mun elämä palaa normaalille uralle. Toivon et mut päästetään kouluun...koska sinne mä haluun. Ajattelin tehdä selviytymissuunnitelman, se voi helpottaa vaikeita tilanteita ja hetkiä.
Mä rupeenn nukkuu, väsyttää paljon. Harmittaa kun en päässy tänää ratsastaa; se on ainoo hetki kun oon tääl oikeesti onnellinen.
Ja en päässy siis ridaa ku mun vointi oli huono. Kuulema.
Itse must tuntuu et voin iha hyvi. Vaikka välillä viistetäänki pohjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.