Ne teki sen taas. Menee piiloon leikkii mun kanssa. Mutta mä en jaksa pelata, mua ei kiinnosta...lähen pois. Meen sinne missä kukaan ei kato mua eikä välitä musta. Tässä mun on parempi kun siellä missä esitetään välittävän ja jätetään kuitenkin yksin. Siellä missä en enää tiiä et oonko oikeesti olemassa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Aika kuluu ja ne unohtaa mut. Tulee hetkiä jolloin ne muistaa jotain muhun liittyvää mutta eivät saa päähänsä, että mä olin olemassa. Niin se tapahtuu. Ne unohtaa.
Kun riittävän moni on unohtanut unohdan itsekkin itseni ja olemassaoloni. Oon enää tyhjä kuori jota tuulet kuljettaa.
Vailla merkitystä. Yksin. Yksin. Yksin. Yksin. Yksin. Yksin. Yksin.
Hiljaa pimeässä.
Hiljaa ikkunassa.
Hiljaa peiton alla.
Hiljaa keskellä koulua.
Hiljaa yksin.
Lääkäri määrää lisää lääkkeitä turruttamaan mun pahaa oloa. Lääkkeet määrää millon mä oon ilonen, millon surullinen ja millon kuollut. En tahdo lääkkeitä.
En tunne enää mitään. Oon väsynyt, enkä tahdo jatkaa. Käytännössä kuollut. Ketä kiinnostaa?
"Sitä kaikkensa antaa ja ihmiset vain töihinsä pyhiinvaeltaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on tervetullutta. Mutta pysykää asiallisena.